maanantai, 5. marraskuu 2007
Tunnepuoli mielipuoli
Jos uskaltais olla varma
siitä mitä tuntee
ja siitä mitä haluaa
olis helpompi päättää
ollakko turhautunut
siitä ettei uskalla eikä osaa
- vai siitä ettei homma toimikaan
Jospa tekiskin kompromissin;
selaisi suoraan kohtaan,
jossa valutellaan kyynelistä meriä
sen seitsemiä vaahtoavia
Itketään sirpaleisen sydämen särkyä
Tai jospa ei koittaiskaan
esittää kyynistä
koittaakseen olla nokkela
koittaakseen olla ei-herkkä-ollenkaan
Arkana ottaisi askelen
torstai, 1. marraskuu 2007
Kotikoti on siellä, missä on sydänsydän
Ilmaisu "kotikotona" kuulosti jotenkin hassulta kuullessani sen ensimmäistä kertaa jokin aika sitten. Sellaiselta sympaattisen, ilahduttavan hassulta. Nyt mieleni on kuitenkin alkanut tarttua siihen eri lailla, ja asia täytynee märehtiä mielestä eteenpäin. Emmää jaksa siihen joka kerta ajatuksissani kompastua ja kiinnittää erityisesti huomiota.
Muutin nuorena oman katon alle heti, kun se oli edes suunnilleen toimiva ratkaisu. Siitä omasta sopesta tuli ihan luontevasti jo ekana yönä se oma koti. Kotikoti. Tottahan mulla silti oli tekemistä irtautua ajatuksissani oman elämän vapauteen, tunsin tarvetta ilmoittaa vanhemmilleni olevani vähän myöhempään poissa kotoa jne. Kotikäsitteet tuntuivat joka tapauksessa selviltä. Vanhempien luona käydessäni kävin joko porukoiden luona, tai ilmaisin paikan tiennimen mukaan. Asuntoni oli ihan miettimättä aina koti. "Saako sun kämpille tulla?" oli maailman väheksyvimmän tuntuinen normaali kysymys tuolloin. Kämpäksi sanoin sitä itsekin joissain yhteyksissä, mutta tunsin, että "sun kämpille" tarkoittaa jotain väliaikaista, ei oikeaa ollenkaan. Kuin se oikea asuminen tapahtuisi siellä kotikotona, ja muut asumukset olisivat halpoja korvikkeita. Paikkoja joissa nukutaan pakon edessä, kun sinne "kotikotiin" ei pääse. Ajatus tökkäisi ainoastaan silloin, kun olimme vanhempien kanssa sopimassa menostani heidän taloonsa. Kotiin? Teille? Teidän luokse tuntui jotenkin loukkaavalta, kuin kieltäisin koko perheemme yhteisen menneisyyden. Koti se ei kuitenkaan enää ollut. Ei ollut ollut enää pitkään aikaan.
Lähtöni jälkeen en ole palannut yhdeksikään yöksi. Ei tunnu luontevalta, enkä halua viipyä. Tilat tuntuvat yleensä neliöitään pienemmiltä, seinät puristuvat lähemmäs toisiaan kantamillaan muistoilla. Samat tapetit, samat kaikki. Samaa varpaillaanolemista vältellen tilannetta, johon tantereen tulitauko päättyisi rauhanturvaajan poistuttua.
Ahdistaa ja kaipaan omaankotiin. Ahdistaa enkä uskaltaisi lähteä, jättää yksinäisiä silmäpareja sisällöttömään elämäänsä.
Samalla tuskaansa huutaa se tyhmä tyttö, joka haluaisi pelastaa oman pienen entisen maansa, jossa riehuu verinen sisällissota aina vaan. Pieni tyhmä tyttö ei tajua, ettei se voi nyt sen enempää kuin silloinkaan.
Askelmat vanhaan huoneeseeni
ovat nykyisin niin lyhyitä
Niin pieni jalannosto menneestä olevaan
Siitä jonka yritän unohtaa
siihen jonka haluan muistaa
etten tiedä miten olla
maanantai, 29. lokakuu 2007
Note to self
Monivuotinen masennus on yksi juttu. Uudempi tuttavuus, hypomania, toinen. Ne tietysti vääristävät vellovia olojani, ja sitä kautta ajatuksia. Mutta se perusminä on olemassa edelleen. Kaiken alla, päällä ja sisällä, vaikka kuinka tuntisin sen hukanneeni.
Oivallus, joka kantaa. Ehkä.
Muista.
lauantai, 27. lokakuu 2007
Akuutti virtuaali-identiteettikriisi!
Siis niinq mä en _kestä_! Luulin ihan itse keksineeni vallan hätkähdyttävänkekseliään nimimerkin, mutta jollain on näissä näppiksentakaisissa bileissä päällään ihan samanlainen kostyymi kuin minulla! Voihan parku. Olen kopio alkuperäisestä MsBehavesta. Kopio!
No jaa. Kun oikein, oikein lujasti mietin, niin pidän sittenkin mahdollisena, että pystyn elämään asian kanssa. Ehkä myös se aito ja oikea pystyy. Olen sentään Vuodatuksen ainoa MsBehave ja siinä on kyllä yhdelle tyttöselle tarpeeksi tilaa täytettäväksi.
Päässä on liikaa ajatuksia, jotta niistä saisi pysäytettyä sanoiksi montaakaan. Nyt ei oikein irtoa, vaikka kirjotuttaisi.
Blogilleni pitäisi ehkä hioa tomerat rajaviivat tämän nykyisen sirpaleisen jauhannan sijaan. Mikä se voisi olla?
"Horinaa"?
perjantai, 26. lokakuu 2007
Kesyyntyvä nauta
Hetkittäin olen alkanut ymmärtää, minkä takia muotoutuneet polut tai valmiiksi pureskellut ohjeet konkreettisen tekemisen suhteen ovat sittenkin aika jees. Minkä takia jotakin on yleisesti tapana.
Ei kaikki ne ihmiset tekisi kädentaitojuttuja ihan ohjeiden mukaan, jos ne olisivat niin kamalan tylsiä. Tai kokeilisi hienoja uusia, herkullisia ruokareseptejä. Tai tulisi muotoilleeksi liian monimutkaisia ihmissuhteita, joiden kuvioista kumpikaan osapuoli ei lopulta olekaan selvillä. Valmiiksipureskeltu voikin olla synonyymi sanalle hyväksihavaittu. Ilman perustaitoja luovasti sovelletut asiat menee liian usein pieleen.
Kapinallinen (kuinka usein tuon voi rinnastaa silkkaan tyhmyyteen?) MsBehave alkaa vihdoin ymmärtää sen ärsyttävän seikan, ettei ole sen kummempi kuin muutkaan. Tässäkään asiassa. Jotkut jutut nyt vaan kuuluu opetella kunnolla ennen kuin alkaa mesoamaan keskenään, ja silloinkin vilkuilla toisinaan alkuperäiseen ohjeistukseen ainakin vertailun vuoksi, jos ei muuten.
Oli jo aikakin.
