Se ei vastaa mitään mun viestiin nettisaitilla, vaikka ei olla moneen vuoteen kuultu toisistamme. Aiemmin oltiin maailman tiukin yhdistelmä paitaa ja persettä, kunnes elämäntilanteet heitti meidät eri suuntiin. Pettymyksen ja nolouden läpikäytyäni tajusin, että elämää on kertakaikkiaan vaan mahtunut niin paljon tähän väliin, ehkä hän tuntee mun kuuluvan niin vahvasti menneeseen. Nykyisyys on niin eri juttu.

Ajattelin Arvelijoita. He keksisivät jonkin nasevan ja pistämättömän syyn, jonka takia yhteydenpito ei enää kiinnosta toista. En ole itsekään puhdas arvelujen suhteen, mutta koitan olla lopettamatta asian puintia lyhyeen luulojeni vuoksi *) Olen valmis tarkistamaan olettamukseni. Varsinaisilla Arvelijoilla homma heittää totaalisesti yli.

En koskaan oikein tiedä tarttuisinko arvelutilanteissa Arvelijaa kädestä ja silittelisin sitä ihan hiljaa vai katoaisinko suolistokaasuna Saharaan Arvelijoiden vaikutuspiiristä. Useimmiten tekisi mieli lyödä naamaan. Oman tilanteensahan kukin saa tietysti sävyttää sellaiseksi kuin haluaa. Paskaa siinä on se, että itse kränä jää selvittämättä typerien olettamusten takia, ja tyhmyys sen asian suhteen pääsee jatkumaan. Luojalle nöyrä kiitos siitä, ettei Arvelijat useinkaan minun tilanteitani Arvele. Mutta koska mulla ei todellakaan ole elämää, asetuin hetkeksi Arvelijan asemaan hauskuuttaakseni itseäni. Esimerkkinä vaikka nyt tuo huima hylkätyksitulemisenkokemus nettisaitilla:

- Se ei vaan uskalla olla tekemisissä mielenterveyspotilaan kanssa. Pelkää, että se tarttuu. Tyhmä se!
- Se on vaan kateellinen siitä, ettei voi hankkiutua yhtä lihavaksi.
- Se on kateellinen, koska joutuu raatamaan töissä ja sinä laiskottelet sairaslomalla kuukausia.
- Se on kateellinen, ettei ole kehdannut jäädä itse duunaritasolle, vaan on käyttänyt monta vuotta enemmän opiskeluun.
(Tässä kohdassa aito Arvelija ei tule ajatelleeksikaan, ettei muut kuin ylipaino edes ole vastapuolen tiedossa.)

Olenko naiivi, kun en tajua jokusen tuntemani maahanmuuttaja-Arvelijan kokemusta siitä, että häntä jossain tietyssä tilanteessa syrjitään artikulaation/kulttuurierojen takia. Tai ylipainoista läskiensä takia. Kateellisuuskortin taas taitaa vetää useimmiten treenatut/ rikkaat/ hyvässä asemassa olevat/ erityisen lahjakkaat. Useimmiten tilanne on vierestä katsottaessa näyttänyt kovasti siltä, että "syrjitty" on toiminut itse ajattelemattomasti. Harva ajattelee, että kai se ny saa vittuilla mun laihuudestani, kun on ite niin läski. Muutenhan sille tulis paha mieli. Tai että sitä pitää ymmärtää, ei se haistattelisi mulle mutta ku se on niin maahanmuuttaja.

Tottakai kulttuurieroja on. Rasismia on. Ylenkatsontaa on. Syrjintää on. Skismoja ihan sen vuoksi, ettei tajuta miksi toinen tekee kuten tekee, jättää tekemättä tai on kuten on. Väärinkäsityksiä. Jankkasinko jo tarpeeksi saadakseni ajatukseni kuulostamaan sekavilta?

No kuitenkin. Tietänette Arvelijatyypin.

(Te leuhkat pärjääjät, jotka ette edes kommentoi, kun blogini nimessä esiintyy sana "avohoito" ja olen isoperseinen ylilihava. Tänään ootte erityisen kopeita, koska mulla on helevetin kipeä näppylä ohimolla ja sukat eri paria.)




*) Tilanteiden ylianalysointiin ja masentuneen läskin olemattomasta itsetunnosta johtuviin märsyämisiin palaamme varmaan joskus. Ja uudestaan toisen kerran. Ja vielä.